Murheenkryynivillasukat

Ennen ensimmäistäkään kuvaa viimeisimmistä aikaansaannoksistani mie haluan hieman valittaa villasukan kutomisen kauheudesta. Tai no siis, normaalistihan se on mitä mieltäylentävintä puuhaa, mutta NYT SITTEN. Tähän liittyvä stoori alkoi jo ennen huhtikuun puoltaväliä, kun päätin käyttää vanhat langat tehokkaasti loppuun ennen uusien ostamista. Lankakorin pohjalta sitten löytyikin Novitan Pikkusiskoa kolmen kerän verran, ja päätin väkertää siitä äitille villasukat. Tein ensimmäisen sukan suhteellisen sutjakkaasti, vaikken ohuista langoista yhtään tykkääkään. Aloitin toisen, ja aika pian loppui ensimmäinen lankakerä. Olin ottamassa uutta käyttöön, mutta tajusin, että siinä kerässä lanka olikin huomattavasti ohuempaa ja kaiken lisäksi vielä eri sävyistäkin. Noh, päätin kokeilla ja tein siitä samanmallisen sukan. Kaksi valmista sukkaa näyttivät aivan liian erilaisilta, joten purin ensiksi kutomani ja aloitin kolmannen siitä ohuemmasta langasta.

Kolmannen sukan varren valmistuttua loppui toinen Pikkusisko-kerä, ja kaivoin kolmannen lankakorista. Se olikin vuorostaan taas sitä paksumpaa laatua - minun olis siis pitänyt purkaa se toiseksi kutomani sukka, ei tosiaankaan ensimmäistä. Noh, enempää purkamista en missään tapauksessa jaksanut, joten tein kolmannen sukan varren ohuella langalla ja terän paksummalla. Sen pari on siis kokonaisuudessaan kudottu siitä ohuemmasta Pikkusisko-laadusta. Urakka on nyt ohi, eivätkä sukat niin kovin erilaiset enää ole, kun sovelsin vähän silmukkamäärien kanssa. Seuraavassa siis kuvamateriaalia sukista, jollaisia en aivan varmasti tee enää koskaan.

villasukat, novita pikkusisko, pitsineule
Toinen sukista on teräosaltaan hieman sinertävän sävyinen.
villasukat, novita pikkusisko, pitsineule
Sukkien varret ovat aika löysät, niin farkkujen lahkeetkin mahtuu alle varsin mainiosti!
villasukat, novita pikkusisko, pitsineule
Varren pitsineule on peräisin täältä - tosin pienillä muutoksilla höystettynä. Minusta villasukat on hauskat, kun ne menee varresta pikkuisen rullalle.
Mie olin aluksi puhtaasti sitä mieltä, että tämmöinen on huutavaa vääryyttä ja olin jo pikapikaa järjestämässä lankahuijauksen kohteeksi joutuneiden ihmisparkojen mielenosoitusta, mutta sitten heräsin vaihtoehtoiseen lankateoriaan. Nää minun käyttämät langat oli tosiaan mummolta perittyjä, ja voi olla, että mummolla käsitöiden tekemisen lomassa vaihtoi joidenkin lankojen vyötteet paikkaa. Ja vaikka olikin aika kauheaa kutoa kolme samanlaista sukkaa putkeen varsinkin, kun haluaisin yleensä tehä vaan kaikennäköstä kirjoneuletta, niin tulihan näistä ihan söpöt. Ja äiti saa vihdoin uudet villasukat, ehdin jo viime kuun puolella lupailla laittavani nämä postiin. Sen kirjoneuleenkin sain jo aloitetuksi! :)
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

0 kommenttia:

Lähetä kommentti