Edellisessä postauksessani kyselin vinkkejä miesten sukkamalleista, ja sainkin mitä mahtavimman suosituksen potentiaalisesta mallista - Merenkulkijat! Väkersin siis nämä lahjaksi Henkan isälle, ja sukat valmistuivat ihan viime hetkellä ehtiäkseen synttäreille. Langaksi valikoitui tummansininen Novita 7 Veljestä, ja palmikkopuikon jäätyä Joensuuhun taiteilin palmikoita aivan liian paksulla puikolla. Aika kivat niistä lopulta tuli!

Merenkulkijat, miesten villasukat

Merenkulkijat, miesten villasukat

Nyt mulla on pitkästä aikaa mahdollisuus keskittyä tilaustöihin. Voisin aloittaa vaikkapa huomenna, jos potentiaalinen kipeänä olo ei siihen mennessä aktualisoidu liian rajusti. Toivotaan parasta, raju kevätflunssa ei juuri tällä hetkellä erityisemmin inspiroi!
Viime aikoina mie olen mokannut moneenkin otteeseen, mutta kaksi virhettä haluan ehdottomasti nostaa ylitse muiden:

1. Heitin puhelimeni lattialle. Niin käy aika usein, mutta tää kyseinen kerta oli ilmeisesti jollain tavalla liikaa, ja näyttö muuttui tuhannen tsirbulabirbuloiksi. Nyt luuri on huollossa, ja tilalla on aika epä-älyllinen Lumia, joka saa minut aika suuresti kaipaamaan ikiomaa puhelintani. Lumian kamera on - uskomatonta mutta totta - vielä huonompi kuin rakkaan Motorolani kamera, joten sukkakuvissa turvaudun tästä lähtien seuraavan parin viikon ajan vilunkipeliin tekemällä kollaaseja ja muokkaamalla suurimmista sutuista pois sen, mikä vain irti lähtee. (Toim. huom. Tällä kertaa kuvien suttuisuus on kyllä vähän niinq muuten oma syy koska huono valaistus, mutta kuka oikeasti jaksaa odottaa sukkien kuvaamista aamuun asti?)

2. Päätin kutoa jämälangoista Niina Laitisen suunnittelemat joulukalenterisukat. Aika nopeaahan siinä sitten kävi niin, että työhön varaamani jämät eivät riittäneet mihinkään, joten piti alkaa kaivelemaan lankalaatikkoa. Alla olevasta kuvasta voitte nähdä sukan varressa piilevän hienon ajatuksen tulevasta värimaailmasta, mutta kantapään jälkeen peli oli jo aika lailla menetetty. Kärjen tumma hämmennysosio taitaa olla jotain akryyliä kaiken muun kammottavuuden lisäksi - muuten sukat ovat siis Novitan 7 Veljestä -langasta väkerretyt. Mutta siis, ihana malli ja ihana ajatus, heikko lankavalikoima ja toteutus. Nää taitaa lähteä lahjaksi sille kaikkein ei-objektiivisimmalle ihailijalleni eli äipälle.

joulukalenterisukat, jämälangat, polvisukat

Huomenna aion ostaa lankani kaupasta ja unohtaa jämälangat seuraavaksi 10 vuodeksi. Ajatuksena ois väkertää miehen yksiväriset sukat jollain kikkakolmosella höystettynä, ei siis ihan perussukkia kuitenkaan. Jos tiedät jonkin huikean sukkamallin tähän tarkoitukseen, niin vinkkaa ihmeessä!
Tänään mie sain viimein laitettua matkaan Rovaniemelle lähdössä olleen sukkapaketin, kun viimeinenkin pari valmistui. Ennestään pakettiin oli löytänyt tiensä jo raitasukkapari sekä kissasukat kummityttöni siskoille. Tällä kertaa väkersin kummitytölleni pitsisukat Novita Nallesta. En nyt kyllä tähän hätään millään  löydä ohjetta, jota näihin sukkasiin käytin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseisen ohjeen pointti oli se, että langankierroilla ja kavennuksilla kehitellään söpöä pintaneuletta. Opin homman ulkoa ensimmäisten viiden kierroksen aikana, joten nää oli todella helpot  ja mukavat kutoa.


pitsisukat, Novita Nalle, lasten sukat


pitsisukat, Novita Nalle, lasten sukat

  
Kuvan pitsisukkaset oli jo todella monennet sukkalapasmikälie-käsityöhärpäkkeet, jotka mie kudoin joululahjaksi saamillani koivupuikoilla. Oon ihan väkisin vääntäen keksinyt vain sellaista kudottavaa, joka onnistuu kolmen millin puikoilla, jotta minun ei tarvis pysyä erossa noista koivuisista. Tänään viisastuin ja kävin ostamassa 3,5 millimetrin puikot samaisesta materiaalista, josko nyt voisin tehdä vähän paksumpiakin sukkia. Aloinkin jo väkertämään ihmeellisyyksiä seiskaveikan jämistä.


Bongasin muuten töissä Kotimaa-lehdestä ilmoituksen Kansan Raamattuseuran järjestämistä kädentaitopäivistä. Itse en noin kauan jaksa lähteä neulomaan, mutta tämä herätti kyllä ajatuksia. Ehkäpä miekin joskus järjestän neuleretriittejä, jos vain jonnekin papiksi päädyn!




... Töistä tuli muuten mieleeni, että luin tänään avioliittoon vihkimisen vuosipäivän rukoushetkessä psalmitekstin, joka kehotti, että "Herää, harppu!". Sanoisinko vaikka, että ei lisättävää.


Mie halusin kutoa eka kertaa elämässäni jotain kissamaista, ja niinpä sitten googlailin kaikenmaailman kaavioita hakusanayhdistelmällä "cat knitting charts". Vastaan tuli moniakin hyviä vaihtoehtoja, mutta minut hurmasi erityisesti tämä kaavio, jossa kaksi kissaa istuu vierekkäin, ja niiden hännät muodostavat sydämen. Kuvio on kaiken lisäksi 24 silmukan levyinen, joten se sopii täydellisesti minun käsialalle - mie kun yleensä teen sukkia 48 silmukalla.

Näistä aineksista siis syntyivät kahdesta Novita Nallen jämästä aikaansaadut kissasukat kokoa 30. Käytin jälleen kerran ihanaisia koivupuikkojani, joihin oon ihastunut enemmän kuin luulinkaan. Sovitan nykyään kaikki kutomiseni sen mukaan, että voin toteuttaa käsityösuunnitelmani nimenomaan 3 millimetrin puikoilla. Pitäisköhän ostaa nuita koivupuikkoja jossain muussakin koossa...

kirjoneulesukat, villasukat, kissasukat

kirjoneulesukat, villasukat, kissasukat

kirjoneulesukat, villasukat, kissasukat

Nämä sukat matkailevan yhdessä aiemmin väkertämieni raitasukkien kanssa Rovaniemelle. Ennen lähettämistä pitäis saada kuitenkin aikaan vielä yhdet lasten sukat. Niihin mietin jotain Niina Laitisen iki-ihanista pitsimalleista, mutta mietityttää, että sopiiko sellainen palmikkopitsitsydeemi lasten sukkiin. Hmm!
Haastoin itseäni kovastikin alkaneen vuoden kunniaksi tammikuussa. Kulunut kuukausi oli (muutamia ehtoollisviinejä lukuunottamatta) tipaton, mutta ennen kaikkea langaton! Kuten joku blogiani seuraava saattoi huomata, ei langattomuus tarkoittanut kutomislakkoa. Sen sijaan uusien lankojen ostaminen oli kielletty, enkä mie ostanutkaan uusia lankoja itselleni. Yksi pakkorako tuli kuitenkin niin, että tilausta varten tarvitsin pari kerää. Mutta ehkä niitä ei lasketa.

Noh, kuukausi meni aika nopeasti. Nyt kaikki langat mahtuvat toistaiseksi lankakoriin, eikä osa joudu asustamaan pakastimen alalokerossa. Sen verran tiukkaa lakkoilu kuitenkin teki, että eilen uuden kuukauden alkamisen kunniaksi ryntäsin hetimiten kauppaan ostaakseni sieltä kerän turkoosia seiskaveikkaa. Langasta syntyivät ennätystahtia piirakkasukat!

villasukat, piirakkasukat, Novita 7 Veljestä

villasukat, piirakkasukat, Novita 7 Veljestä

Kudoin nämä(kin) kolmen millin koivupuikoilla, joihin oon ihan älyttömän ihastunut. Silmukoita oli 48 eli saman verran kuin silloin, kun on tehnyt puolta milliä isommilla puikoilla. Vähän hampaat irvessähän näitä nyt pitää aikuisen jalkaan vääntää, mutta onpahan ainakin sitä seiskaveikan tarvitsemaa venymävaraa. 

Mie keksin myös lahjoituskohteen kaikenmaailman kaapin perälle sijoittuneille sukilleni ja lapasilleni! Aina kun ei jaksa tehdä tilaustöitä, niin joka kutimukselle ei vaan ole ottajaa. Tässä vaiheessa voin paljastaa, että ajattelin jouluna postittaa suurinpiirtein kolmetkymmenet sukat sellaiseen paikkaan, jossa käyttäjien ikähaarukka on ala-asteikäisestä eläköitymistä lähestyvään. Kuulette lähempänä lisää! Salaisuuden verho sulkeutuu joksikin aikaa.

Päivitin muuten tuossa toissapäivänä blogia ekaa kertaa kännykällä. Se oli aika haastavaa, ja jälkeenpäin piti käydä tekemässä tasaukset ja vaihtamassa kuvatkin. Kaksi päivää vanha postaus alle tunnin vanhassa ulkomuodossaan löytyy täältä. Sieltä alkanut lastensukkaoperaatio jatkuu tänään kissamaisissa tunnelmissa. :)